Vain yhtä päivää varten...

 Eipä oo tullut kirjoitettua niin paljon kun oli tarkoitus. Korona vei ajan ja energian. Uusi työ, muutto, koulun aloitus... Isoja asioita tapahtunut. Häät on kuitenkin ollut kantava voima. On ollut ihana välillä vaipua onnenkuplaan, jossa saa haaveilla meidän juhlaa. Miltä siellä näyttää? Miltä tuntuu? Miltä tuoksuu? Samalla on avautunut aivan uusi näkökulma häitä ajatellen.

Usein puhutaan, että yhtä päivää varten nähdään iso vaiva. Että yksi päivä vie omaisuudesta niin ison siivun. Onko kaikki kuitenkaan vain sitä yhtä päivää varten? Se yksi päivä on toki se kohde, mutta kyllä koen tällä hetkellä, että rahaa on mennyt unelmoimiseen ja vuoden mittaan iloa tuottaviin asioihin. Ne on kuin lahjoja itselle ja kumppanille, jotka saa sitten silloin yhtenä päivänä. Kyse on siis koko matkasta. Eikä vain ja ainoastaan siitä The hetkestä.

Olisimme varmasti voineet järjestää häät nopeammalla aikataululla tai vaikka pidempääkin suunnitellen. Koen kuitenkin, että taas on kaikki mennyt niinkuin on kuulunutkin. Olemme saaneet voimaa raskaan vuoden aikana. Olemme välillä hehkuttaneet toisillemme kuinka hieno auto meillä tulee, tai kuinka hieno juhlapaikka meillä on. Olemme hehkuttaneet kirkkoa ja kukkien suunnittelukäynnin jälkeen kimppua. Tämä hehkuttaminen rankan työpäivän jälkeen tai hetkinä kun on tuntunut, että koko maailma romahtaa, on ollut pintaan nostattavaa. Toki stressiäkin välillä on ollut. Varsinkin nyt kun häihin on alle 7 viikkoa aikaa. Mutta pääpaino meillä on ollut positiivisuudessa. Siinä, että ollaan tehty meitä varten ja meidän näköistä matkaa kohti alttaria ❤️

Voiko häät olla överit?

Suomessa tosi paljon arvostetaan hillittyä. "Less is more" onkin aika monella mottona niin sisustuksessa, juhlissa, vaatteissa.... Ihan kaikessa. Alkuun minua ällötti hääohjelmien "more is more" koska se on selvä vastalause tuohon "Less is more" ajatteluun. Mutta mitä jos elämässä yhdet juhlat saisikin säihkyvä? Yhdet juhlat joissa överin raja menee vain lompakon mukaan?

Meidän häissä on painotettu laatua. Mielummin vähemmän ostettavaa niin että kaikki mitä ostetaan on laadukasta. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että meillä ei olisi mitään näyttävää. Oikeastaan mielestäni kaikki on hyvin näyttävää. Iso kirkko, näyttävä juhlapaikka, mekko... Koska miksi ei. En aio hillitä häiden suhteen mitään sen takia, että tavoittelisin hillittyä. Nämä on meidän elämän näyttävimmät juhlat ja se saa näkyä. 

Ainut, milloin joku voisi olla liian "överiä" olisi se,  että se aiheuttaisi taloudellisesti haasteita. Tai jos sormus olisi niin iso, että sen kanssa myöhemmin arjessa toimiminen olisi hankalaa. Häiden kun ei myöskään tarvitse olla överit. Oikeastaan tykkään juurikin häissä siitä, että niiden kanssa voi olla luova. Mitä enemmän saa parin näköiset häät sen parempi. Toisaalta olisi myös hauska vierailla niin perinteisissä häissä kuin olla ja voi koska niitä ei oikein enää ole.

Miten siis ynnäisin tämän. Ehkä niin että häiden kanssa ei tarvitse yrittää olla hillitty. Häät saa olla överit koska sellaista ei ehkä ole kuin överit häät. Ainakin itse otan ilon irti siitä että kaikki saa olla näyttävää ja tehdä asioita isosti pienelle porukalle.

Nimen muuttaminen

Korjasin blogitekstin :

Nimenvaihto on varmaan yksi yleisimmistä hääperinteistä ympäri maailmaa. Nainen ottaa miehen sukunimen. Mainitsinkin tuolla kuinka jo blogin nimeen tämä on otettu mukaan. Sal viittaa siis tulevaan sukunimeeni Salomaa. Helppo, kaunis sukunimi, jonka jokainen osaa kuulemisen jälkeen kirjoittaa. Nykyinen sukunimeni on ruotsinkielinen ja monikaan ei ehkä ylläty, kuinka vaikea sellaiset nimet voi olla kirjoittaa. Sohlberg. Mutta sen lausuminen vasta vaikeaa onkin. Rippipappini lausui sen rippijuhlassani 3-5 eri tavalla. Nyt muuten voin kuvitella, kuinka moni teistä yrittää miettiä, miten tuo lausutaan. Ehkä jo paristi sitä ääneenkin tavasit. Ei se mitään, niin moni muukin. Kun annan ajokortin tai kelakortin asioita hoitaessa, tavaa virkailija aina ensimmäisenä sukunimeäni parilla eri versiolla kokeillen, miten se istuu suuhun. Lisäksi siitä tehty allekirjoitus on muuten ainakin minun tekemänä aivan kauhea näky.

Mutta miksi siis vaihdamme nimeä? Käytännöllisempää olisi kaiketi pitää oma nimi. Ei tarvitsisi uusia kaikkia kortteja, passi, ajokortti, pankkikortti jne. Säästäisi myös reilun 100€, koska sen verran nimen vaihtaminen maksaa. Kai se kuuluu jonkinlaiseen sitoutumiseen. Halu, että vanhemmilla on sama sukunimi omien lasten kanssa. Tai ainakin minulle tämä on suurin syy.

Jos taas mietitään minkälaisissa tilanteissa sukunimen saa vaihtaa, on naimisiinmeno ehkä yleisin. Se ei myöskään mene nimilautakuntaan, jos ottaa aviopuolison nimen. Muita vaihtoehtoja on, jos hakee vierasperäiselle nimelle lyhennelmää tai helpompaa ulkoasua, viiden sukupolven sisällä ollutta nimeä, sukunimi on hakijan sisaruksella tai lapsella, sijaisvanhemman sukunimi sijaisvanhemman suostumuksella tai jokin painava muu syy. Kaikissa muissa tapauksissa, paitsi avioparin sukunimen ottaessa, anomus käsitellään nimilautakunnassa. Nykyään myös avosuhteessa viisi vuotta tai yli olleet voivat ottaa toisensa sukunimen. 

Yhdistelmänimet ovat myös olleet yleisempiä, ns. kompromissi. Ei ehkä haluta kokonaan luopua tyttönimestä, mutta halutaan myös ottaa puolison nimi. Tai ehkä mies muuttaa nimeä naisen sukuun. Näistä en ole koskaan käytännössä kuullut, mutta sekin on mahdollista. 

Mihin ratkaisuun sinä päädyit? Miksi?

Kirkko vai maistraatti vai jotain siltä väliltä

Meille ollut melko selvää, että haluamme kirkossa naimisiin. Tämä johtuu useastakin syystä. Ensiksi olemme sen verran vanhanaikaisia, että arvostamme perinteitä. Toisaalta haluamme myös Jumalan siunauksen avioliitolle. 

Moni ajattelee, että käynti maistraatissa on halvempi vaihtoehto ja valitsee siksi sen. Mutta eihän kirkon ja papin varaaminen mitään maksa. Tai, no, kirkollisveroa juu maksetaan, mutta muuten. Toki maistraattiin harvemmin kutsutaan samalla tavalla vieraita katsomaan papereiden allekirjoittamista. Tai oikeastaan en edes tiedä, mitä avioliiton solmiminen maistraatissa pitää sisällään. Se kuitenkaan ei poissulje juhlia, jotka onkin se oikea kustannuserä. Vaihtoehto on kuitenkin hyvä, jos Jumalaan ei usko, eikä perinteetkään ehkä ole se oma juttu. Ehkä kirkko muuten ahdistaa tai mitä vaan. 

Jos maistraattivihkimisen lisäksi tai muun kirkkokunnan vihkimistilaisuuden jälkeen haluaa vielä evl.lut. seurakunnassa pitää tilaisuuden, on siunaamistilaisuus vaihtoehto. Juhla muistuttaa vihkimistä, mutta eroaa esimerkiksi sanamuodoilla. Siunaustilaisuus voi olla kirkossa tai muualla. 

Kirkkohäät evät ehkä kaipaa sen suurempaa esittelyä. Kaikki tietää sen. Pitkä käytävä urkumusiikin pauhatessa morsiamen isä saattaa morsiamen alttarille tulevan aviopuolison luokse. Kaikkia itkettää ja on niin tunnelmallista. No tämäkin voi olla hyvin erilaista.

Urut ei ole pakollisia, isän ei ole pakko saattaa, vaan se voi olla joku muu, ehkä jopa sulhasen kanssa yhdessä kävellen. Ei ole pakko edes olla kirkossa, vaan voi ulkonakin vihkiä. Vaihtoehtoja löytyy. Meille kuitenkin tuo perinteinen mielikuva kuvastaa sitä, mitä itse olen aina haaveillut ja tiedän, että se on myös omalle isälleni tärkeää. Onpa käsikynkässä joku, joka pitää tarvittaessa pystyssä, jos meinaan kompastua. Toivon kyllä ettei kukaan valtavasti vollota, vaikka oman äidin ja appivanhemmat tuntien tiedän, että kyyneleitä virtaa. Toivon että lapset tasoittaa tätä yliherkistymistä.

Me varasimme kirkkoherranvirastosta kirkon reilu viikko sitten. Saimme meidän unelmakirkon. Niinkin vaatimattoman, kuin Temppeliaukion kirkon. Nyt tuskin maltamme odottaa häitä. Jotenkin kaikki muuttuu konkreettisemmaksi pikkuhiljaa.

Valkoinen mekko, huntu, 2 lasta

Ajattelin aina että jos minulla olisi lapsia kun menen naimisiin niin en voisi pukeutua valkoiseen. Klassikko ajatus Suomessa kun on että valkoinen väri symboloi neitseellisyyttä. Mikä iroania olisikin väittää olevansa neitsyt kun todistraineistot juoksentelisi ympäri kirkkoa. No nyt olen tilanteessa jossa minulla on 2 lasta. Ajattelin että yksityiskohdilla tilin tuota valkoisuutta. Tai ehkä shampanjan värinen mekko olisi vaihtoehto. Sitten kuitenkin maailmani mullistui kun kuulin muodin historiasta lisää. 

Valkoinen puku rantautui Suomeen 1900-luvulla. Ennen sitä morsiammella oli päällään kansallispuku tai pyhäpuku. Pyhäpuku oli Ruotsin pukusäädösten mukaan musta. Voitko siis kuvitella nykyään pukeutuvasi mustaan pukuun? Toisaalta miksi ei. Kiva henkäys vanhaa aikaa. 

Mistä sitten valkoinen puku Suomeen rantautui? 1840-luvulla Englannin kuningatar Victoria Pukeutui hopeisen puvun sijasta valkoiseen. Tästä sai siis sysäyksen valkoisen puvun ilmiö. Neitseellisyys aate siis tuli vasta paljon myöhemmin puvun yhtälöön. Puhtaan valkoinen, enkelimäinen olemus toi sen kristinuskoon sopivana ilmiönä lisänä. 

Entä huntu? Ei sitä nyt ainakaan voi laittaa jos on lapsia! No voi minusta. Sen perimä liittyy ajatukseen ettei mies näe kunnolla naisen muotoja. Vihkimisen jälkeen mies taas ei kunniakkaasti pysty perääntymään. Nykyään huntu on enemmän romanttinen asuste. 

Nykyään myös halutaan rikkoa paljon rajoja joten unohdetaan myös nämä vanhat kliseet ja tehköön morsiammet mitä haluaa. Pääasia on että heillä on hyvä olla. 

Save the Date.

Juhlapäivä on parille tärkeä ja sinne haluaa ehdottomasti ne tietyt ihmiset. Ne rakkaimmat ja läheisimmät. Tämän varmistamiseksi monet lähettävät "save the date" -kortin. Osa taas miettii niiden tarpeellisuutta.

Me päätimme kortit tehdä. Teimme kortit, kun saimme kirkon varattua. Lähetämme ne, jotta ihmiset varaavat tuon päivän jo nyt. Kutsukortit lähetämme lähempänä häitä. Kutsukorttien mukana tulee info kaikesta muusta. Siitä, mitä emme vielä ole saaneet lyötyä lukkoon. Kirkon lisäksi siis juhlapaikka, miten sinne kuljetaan tai onko yhteiskuljetus, ehkä pukukoodi, mitä nyt vieraiden tarvitseekaan sitten tietää. Jos lähettäisimme vain sen, voisi se tulla jollekin liian myöhään tai toinen tarvitsisi vielä lisämuistutuksen. Näin varmistamme, että aikaisin kalenterin täyttävät pitävät päivän vapaana ja toisaalta unohtelijat saavat ainakin yhden lisämuistutuksen. Ovathan nuo nyt myös äärimmäisen hauskoja tehdä ja lähettää. Ainakin tällaiselle askarteluintoilijalle häävalmistelujen suunnittelu ja tekemisen aloittaminen vain ruokkii innostusta.

Budjettiasiaa

Budjetti on yksi ensimmäisiä asioita joita tulee miettiä kun häitä suunnittelee. Kuinka paljon olen valmis maksamaan? Vaikeaa se alkuun on, sillä jos ei ole aikaisemmin isoja juhlia järjestänyt, on vaikea hahmottaa suunnilleen hintoja. Häihin kun saa kyllä kulumaan rahaa, mutta rajaaminen on sitten toinen juttu.

Paljonko sitten tulisi varata rahaa mihinkin ja missä tehdä komprommiseja? Me ollaan ajateltu, että on 2 asiaa joista ei säästetä; ensimmäinen on valokuvaus. Hyvät kuvat ikuistavat tunnelman häistä jotka jäävät elämään. Niitä voi katsoa sitten myöhemmin lämmöllä. Saa kauniit kiitoskortit ja ehkä taulun. Kuvia ei myöskään voi myöhemmin uusia. Toki potretteja voi ottaa, mutta nyt tarkoitan dokumentaarista kuvausta. Tämä maksaa karkeasti noin 1000 - 1500€. Toki paikasta ja kuvaajasta riippuen. Hintaan vaikuttaa aika, kuvaaja, sijainti... Mitä näitä on.
Toinen asia on sormus. Toinen asia joka on toivottasti koko meidän elämän ajan mukana. Vaikka sanon ettei tässä säästetä niin ei meillä ole varaa myöskään kalleinta mahdollista ostaa. Järki kuitenkin siis käteen. Mutta tähän panostamme. Sormukset maksaa kappalehintaan noin 1000€. Tässäkin joustovaraa. Ja näin humps melkein 4000€ mennyt. Eikä vielä ole kuin tärkeimmät.

Lisäksi tulee miettiä vaatetus, asusteet, kampaus, meikki yms. Olemme ajatelleet, että tähän olisi hyvä varata kummallekin noin 1000€. Ja tämä summa näyttää ainakin minun osalta hiukan ylittyvän. Puku on ostettu käytettynä, mutta siihen asusteet ja muutostyöt päälle, niin rajapinta lähenee jo hyvää vauhtia. Huntu on minulle ehdoton. Lisäksi vannehame. Kengät tulee ostaa erikseen, eli ne myös.

Juhlapaikka. Näitähän saa edullisesti varsinkin jos on valmis näkemään itse paljon vaivaa. Työväenopistot ja VPK on tosi kivoja tiloja, jos jaksaa koristella ja häiden jälkeen järjestää siivoukset. Me emme halua joutua itse siivoamaan, vaan häiden jälkeen rentoudutaan. Emme myöskään halua vaivata kaasoa, bestmania tai meidän vanhempia tällä asialla. Niinpä tilan tulee olla sellainen, että sieltä saa ostettua siivouksen. Omat juomat tai ruuat ei ole pakollinen. Kiva olisi ollut kyllä rennon letkeästi tilata vaikka Subista kokoustarjotin häihin. Olisi niin meidän juttu. Mutta tilassa tärkeämpää on kuitenkin sen tunnelma. Menemme nyt tutustumaan erilaisiin tiloihin. Ruoka maksaa noin 50€/vieras. Tässä on kyllä isojakin heittoja paikasta riippuen. Kuitenkin vierasmäärä siis on merkittävä tekijä hääbudjetissa. Tilan kustannuksissa olemme melko avoimia, kunhan muut kriteerit täyttyvät.

Koristeet, kutsukortit, oheishärpäkkeet. Näille on vaikea pistää mitään hintakattoa. Aiomme tehdä paljon itse ja toivottavasti kierrätysmateriaaleista. Tämä sen takia, että luonto kiittää. Myös varmaan paljon löytyy kotona näitä varten valmiiksi.

Huomenlahja puolisolle ja hääyö. Tämä varmaan kokonaisuudessa 800€ luokkaa. Tässä siis laskettu ruuat ja hierojakäynti mukaan. Tästä olemme nimittäin puhuneet. Rankan hääpäivän jälkeen olisi ihana rentoutua.

Tässä siis mennyt noin 7 000€, jonka päälle tulee sitten vielä vieraiden ruuat. Hups vaan. Hääauto on myös pohdinnassa, mutta meillä on tiedossa eräs jolta voisimme saada bensojen hintaan sopivan auton lainaan. Myös vieraiden kuljetus tapahtuisi mahdollisesti tilatakseilla, mutta niihinkin lyhyillä etäisyyksillä menisi niin vähän, ettei sitä viitsi edes tässä laskea mukaan. Ei siis mitään ilmaista lystiä, vaikka yksinkertaisena pitäisi.

Millaisella budjetilla te olette liikkeellä ja miten aiotte pysyä siinä?

Parin esittely ja miksi nimi on kirjoitettu väärin?

Tässä me ollaan. Vain me kaksi. Hiukan väsyneet ja huonolla huumorilla varustettu pari. Keitä me sitten olemme ja mikä on meidän tarina? Jos me haluaisimme mennä ihan alkuun, niin saisimme palata 90- luvulle, jolloin prinsessateemaa rakastava pikkutyttö kannustettiin jääkiekkotreeneihin, missä tekniikkalegoista kiinnostunut luottopakki pelasi - samassa joukkueessa pelasi tämän taitoluistelua harrastavan prinsessan isoveli. No yhteinen harrastus jäi lyhyeen. Vuodet vieri ja kohtalo saattoi meidät yhteen uudestaan ja uudestaan. Syyt toki ei olleet harrastuksissa. Milloin kyse oli auttamisesta oikeusasioissa, milloin ensiapuun juoksemisesta.  Väliin mahtui paljon elettyä elämää.

2014 löysimme yhteisen tiiviin ystäväjoukon, jossa oli hyvä olla. Niin hyvä, että meidän kahden suhde syveni ajan myötä parisuhteeksi. Parisuhteen alkua varjosti exä joka ei halunnut päästää irti, oikeudessa juostiin väkivaltarikoksen jälkipuinteja selvitellessä. Opinnot ja työt.
 Lisäksi yllätysraskaus. Se oli aikamoista myllerrystä. Ei mitenkään sadunhohtoista. Pian syntyi toinen lapsi. Hänellä todettiin kasvain kyljessä. Se todettiin onneksi hyvänlaatuiseksi. Samalla alkoi putkiremontti... Kaikki tavallista elämää. Elämän rosoa. Iloa ja surua.

Kuitenkaan naimisiin ei kaiken elämän keskellä olla ehditty. Kihloihin menimme 24.8.2016. Häitä kuitenkaan emme ehtineet suunnitella. Välillä siitä kyllä puhuttiin, kun syksyllä kuitenkin Marianna, The morsian, päätti hassun hauskasti ilmoittautua salaa hääkilpailuun. Sitten tuli puhelu. Olette päässeet 3 parhaan joukkoon.  Oletteko vielä mukana? "Öö.. nyt mun pitää kysyy mun mieheltä haluuko sekin sitoutuu". No pieni suostuttelu, oikeesti tosi pieni, ni oltiin mukana. Kilpailun äänestysaika loppuu tänään. Saimme sysäyksen myös sopia varasuunnitelman häiden ajankohdalle. Sillä jos emme voita niin petymme. Petymme hurjan paljon. Olemme täysilla sitoutuneet tähän kilpailuun. Olemme antaneet kaikkemme. Ja tiedätte miltä tuntuu kun antaa kaikkensa ja se ei riitäkään... Se on musertavaa.

Huomaatteko  numeromuuten kihlajaispäivän numerosrjan? Numero tuplaantuu. 2, 4, 8, 16. Tällaisia me olemme. Kikkailijoita. Yksityiskohdilla hassuttelijoita. Siinä on meidän elämän värikkyys. Kuten arvata saattaa niin tähän blogiinkin on piilotettu tätä meidän hassuttelua. Nimessä. Se ei ole väärin kirjoitettu. Vähän käännellään Salomaata ja ynnätään se hääteemaan. Näin saadaan "shall" sijaan "sal".

Mutta keitä me olemme yksilöinä?
Minä, kirjoittaja, olen se tuleva morsian. Hiukan levoton sielu. Tehokkuutta rakastava ihminen. Harrastuksina ompeleminen, koiran hoitaminen ja lapset. Siinä onkin kerrakseen. Tykkään selättää haasteita. Minulla on vaikea lukihäiriö. Samalla minulla on 3 ammattiin johtanutta tutkintoa. Töissä olen kuitenkin nimikkeellä Sairaanhoitaja. Lisäksi minulla on lapsettomuus diagnoosi ja Tadaa!! 2 luomu lasta.

Jere. My love. Jere on rauhallinen, helposti tyytyväinen. Ei tuomitse muita. Kiltti. Mut ihaninta on hänen verbaalinen lahjakkuus. Nautin valtavasti kuunnella Jeren juttuja. Ihana isä mutta paljon hidastempoisempi, ei niin tehokas. No kaikkea ei voi saada. Jere on lukion käynyt. Aloitti yliopistossa sähköopinnot, mutta ne jäi kesken. Nyt tuo matikkanero ajaa taksia. Nyt tarkoitus hakea opiskelemaan.

Meidän yhtesiä mielenkiinnonkohteita on stand-up ja hyvä ruoka. Niko Kivelä ja sushisetti. Aa että. Siinä on meidän unelmahemmotteluhetki.

Tästä alkaa siis meidän yhteinen matka kohti häitä ja niidenjälkeistä loppuelämää...